memento mori

Eli keskipäivällä on oikeasti syytä pysyä varjossa. Viimeisimmästä viisastuneena olen tunnollisesti suojautunut auringolta vaatteilla ja voiteella. Ongelmaksi muodostuu se, että hikoilen melko runsaasti näissä yli +30 lämpötiloissa. Näin ollen 100 metrin kävelyn jälkeen hiki virtaa solkenaan vieden aurinkorasvat mennessään. Hankittava sombrero.

Nyt puiston varjoisimmassa kolkassa bussin odotusta pari tuntia. Seikkailu jatkuu, huomenna selviää minne.

Buenos Aires on kiehtova kaupunki, saatan tulla toisenkin kerran käymään.

Tappeli leipäpalasta. Rohkea pikkulintu tuli ja vei sen niiltä nokan edestä.

Ja viimeiseksi suosikkini tänään näkemistäni patsaista, ”konkistadori krapulapaskalla”

Kodittoman pyyntö oli yksi dollari. Välillä se on pienestä kii.

Olen alkanut välttämään ei kiinnostavat keskustelut ihan vaan sanomalla, etten puhu espanjaa. Uruguayssa sillä pääsi eroon lukuisista pummeista, unicefin feissarista ja tutkimusta tekevistä opiskelijoista. Kenelläkään ei ollut kielitaitoa esittää asiaansa englanniksi. Argentiinassa näemmä vähän paremmin.

Muutama päivä sitten puiston penkille viereen istahti kaveri ja sanoi ”anna dollari”. Ei ollut käteistä. ”On sulla kortti, osta jotain ruokaa. Nälkä”. Jostain syystä hellyin, ja lähdin kaverin kanssa nakkikioskille. Otettiin sämpylät ja istuttiin penkille syömään. Gonzalo oli suunnilleen kolmekymppinen kaveri. Kertoi, että koronan myötä matkailu hiljeni niin, että työt loppui. Ei saanut maksettua vuokria, kämppä lähti alta ja sitä myöten lähti kihlattukin. Asuu nykyään kaduilla, käy välillä kodittomien asuntolassa syömässä ja suihkussa. Ei ollut syytä epäillä hänen tarinaansa.

Kyllä meikäläisellä, ja jokaisella tän blogin lukijalla on asiat aika hyvin maailman mittakaavassa.

Nyt alkaa olemaan ison kaupungin tunnelmaa.

Yhden yön pysähdys, matka jatkuu aamulla.

Bussiliikenne toimii Uruguayssa oikein mainiosti, ja kalusto on vähintään yhtä tasokasta kuin koti-Suomessa.

Sunnuntaisin kaupungit on päiväsaikaan todella rauhallisia, lähes aavemaisen tyhjiä. On tapana tehdä jotain muuta kuin töitä.

Sitä näköjään onnistuu kerta toisensa jälkeen käräyttämään nahkansa ensimmäisenä rantapäivänä, vaikka miten on olevinaan varovainen. Ei onneksi pahasti tällä kertaa. Aloe veraa ja sisällä kökötystä.

Kai se on fiksua käyttää hyväksi tämäkin päivä, eli toimistohommia. En juurikaan tykkää suunnitella reissua, ennemmin päivä kerrallaan rennolla meiningillä eteenpäin. Useimmiten päivän ajateltu kulku muotoutuu vasta aamupalaa mussuttaessa, ei tietenkään aina. Majoituksen toki varaan viimestään viikkoa ennen, nuorena reppureissaajana jaksoi kiertää hostellilta toiselle toteamassa jotta täyttä on.

Onhan mulla tottakai joku ajatus missä haluan kulkea. Sekin on ehtinyt muuttua melko radikaalisti alkuperäisestä matkan aikana, vinkkien ja varoitusten myötä. Pahimmat, vältettävät vaaranpaikat on tiedossa.

Tällä kertaa sesongista johtuen lienee viisasta varata jotain jo etukäteen. Aivot aivan solmussa.. Lauttamatka Uruguayn pesoissa, bussimatka seuraavan maan valuutassa ja mahdollinen kulkupelin hankkiminen kolmannella rahalla. Majoitukset tottakai jenkkidollareissa, luottokorttiveloitukset euroissa.

Suomeksi idän piste. Hassu nimi maan eteläisimmälle alueelle. Pitkään kaivattu muutaman päivän biitsilöhöily seuraavana ohjelmassa.

Sanovat, että kesä alkaa joulusta jatkuen helmikuuhun. Silloin tänne 10 000 asukkaan kaupunkiin pakkautuu satoja tuhansia turisteja eteläisestä Latinalaisesta Amerikasta. Nyt on vielä hiljaista, vaikka keli on poikkeuksellisen lämmin ajankohtaan, tänään +29. Ei haittaa olla vähän ennen sesonkia liikkeellä, riittää budjetti näihinkin mestoihin. Maksan hotellista 50 $, kuumimpaan aikaan hinta on 500.

Täältä löytyy isoja kasinoita, järjettömän kokoisia yökerhoja, kadulla pörrää ferraria ja lamboa. Satama tupaten täynnä Räikkös-luokan veneitä.