Ruta 5, Pan-American Highway

Mitäs tästä viikosta on kerrottavaa.. Hissukseen kohti etelää, 200-300 kilsaa päivässä. Ei ole kiire, kaikki rekat ohittaa. Myös aamut on laiskoja ja hitaita, ai että miten maistuu! Toistaiseksi olen ollut leirintäalueilla yötä, viimeistään sitten Patagoniassa alkaa puskaparkkeeraus.

Joka päivä ollut yli +30. Yöllä onneksi vaan +15, eli optimaalinen kattotelttailuun. Tiet on ihan siedettäviä, ja liikenne paljon iisimpää kuin mitä etukäteen oli mielikuva. Maisema vaihtelee viini- ja hedelmätarhoista peltoihin ja mäntymetsään. Vehreää ja kuivaa vuorotellen. Lumihuippuisia vuoria näkyy välillä.

Matkaa määränpäähän, eli Ushuaiaan on noin 3000 kilsaa suorinta tietä. Veikkaan että kaikkine kiertelyineen tulee 5-6 tuhatta. Suzuki on paras mahdollinen auto tälle reissulle, kattoteltta ja keittiö on hiton hyvä setup. Erillisrunko ja alennusvaihteet, eli oikea maasturi kyseessä. Ainoa miinus minkä keksin, on naurettavan pieni 40 litran bensatankki.

Mutta onhan tämä todella pieni eli ketterä auto. Just passeli yksinmatkaajalle. Kyllä, mahdun aivan hyvin ajamaan ja nukkumaan.

On the road again

Vuokrasin tämmösen kuukaudeksi. Kattoteltta ja täysi retkeilyvarustus tottakai. Muistuttaa G-mersua, mutta parempi. Ja nätimpi.

Jää nähtäväksi mihin uskomattomiin seikkailuihin tämä urhea pikku voimanpesä meikäläisen kuljettaa.

Andit ja Patagonia, täältä tullaan!

Valta vaihtuu

Chilessä äänestettiin tänään presidentinvaalissa. Täällä käytännössä kaikki äänioikeutetut äänestää, se kun on pakollista sakon uhalla. Selkeällä, lähes 60% ääniosuudella valta siirtyy vasemmalta oikealle. Ensimmäistä kertaa näin oikealle sitten Pinochetin sotilasjuntan, sanovat jotkut.

Ihmiset on liikkeellä; torvet soi, liput liehuu ja eläköön-huudot raikaa. Toki lähes 40% kansasta lienee neljän seinän sisällä ahdistumassa. Polarisaatio vaikuttaa erittäin vahvalta.

”Democracy has spoken loud and clear” sometti hävinnyt kommunisti.

Moottoripyörä

Oli jo reissuun lähtiessä ajatuksena hommata prätkä jahka pääsen Chileen. Sen verran selvitin etukäteen, että täällä gringon on helpoin hankkia ja vakuuttaa kulkupeli. Mielikuvissani jo viiletin menemään pitkin vuoria, viidakoita ja pampaa vapaana kuin taivaan lintu. Siitä blogin nimikin, vaikka en todellakaan ole kommari kuten Che.

No, laivamatkalla Uruguayhin alkoi mieli muuttua. Lähes joka aterialla laivan ravintolassa sai jakaa pöydän muiden risteilijöiden kanssa. Suurin osa matkustajista oli Argentiinalaisia, joten heidän kanssaan useimmiten söin. Tottakai kaikkia kiinnosti minne olen matkalla. Kun kerroin suunnitelmistani, lähes joka kerta sain palautetta kuinka vaarallinen ja huono ideani on. Ainakin viiteen eri otteeseen sanottiin suoraan, että 100 prosentin varmuudella tulen ryöstetyksi. Siinä saattaa henkikin mennä. Tämä siis yksin ajaessa.

Joku tiesi kertoa, että juuri tästä syystä on somessa ryhmiä, missä suunnitellaan ja sovitaan porukalla ajamista paikasta toiseen. Kuulemma ainoa turvallinen ja järkevä tapa länkkärin liikkua täälläpäin moottoripyörällä, porukassa.

En tullut tänme ajelemaan letkassa, saati perustamaan some-tilejä. Jotain muuta on keksittävä. Huomenna on tapaaminen erilaisia kulkineita välittävän lafkan toimistolla. Toivottavasti jotain löytyy, fiksuna olen huippusesonkina ilman etukäteisvarauksia liikenteessä. Osa seikkailua.