Herran huoneet

Lähes joka ilta löydän itseni kylän baarista, yleensä kirkkoaukiolta tai sen lähistöltä. Jostain syystä majoitus- ja ravitsemusliiketoiminta on keskittynyt niiden ympärille. Edelleen, oletan että näin on ollut keskiajalta lähtien. Aina löytyy viiniä ja yösija väsyneelle matkamiehelle.

Kirkot. Unohdetaan jumalat, ja mietitään sitä insinööriosaamista, logistiikkaa, kädentaitoja ja työvoiman määrää mitä kaikenmaailman tornit, muurit ja katedraalit on vaatineet kukoistaakseen keskiajalla. Vaikuttavaa, kerta kaikkiaan.

Rakennuttajalla lienee ollut rajattomat resurssit. Entä jos ne kaikki olisi käytetty ”paremmin” kuin temppelin tekoon?

Pyreneet

Tämä päivä meni melko lailla ratin takana. Suunnittelematonta, leppoisaa harhailua maisemareiteillä. Ruska se on täälläkin.

Satuin ajamaan kansallispuiston ohitse, ja keksin heittää pienen kävelylenkin ajamisen vastapainoksi. Jo kauan ennen puistoa tien varressa oli vartijan koppi, ja käsky pysähtyä. Siinä piti selvittää suunnitelmat vartijalle. Kyseli varusteista, ja tiedänkö mitä olen tekemässä. Neuvoi mukavan reitin ja antoi kartan mukaan.

Tätä olisi syytä harkita Suomessakin.

Landelle

Niin mukava tunnelma kun Barcelonan hulinassa onkin, nyt on aika karistaa kaupungin pölyt jaloista ja lähteä tutustumaan Katalonian maaseutuun.

Muukalaisvihaa

Aina aika ajoin voi lukea mediasta, miten paikalliset osoittavat mieltään turismia vastaan Espanjassa. Se on täysin ymmärrettävää, turismiin liittyy ikäviä, paikallisten elämään negatiivisesti vaikuttavia lieveilmiöitä.

Minäkin sain huomata tämän turismiin kyllästymisen syödessäni lounasta. Olin ravintolassa, hieman keskustasta syrjässä, ei niin-turistialueella. Ravintola oli pieni, jokunen pöytä sisällä ja 4 ulkona. Terassille tuli suunnilleen ikäiseni paikallinen neito, kiroten ja tuoleihin törmäillen. Alkoi selvittämään tarjoilijalle kovaan ääneen miten tulee vakipöytäänsä kunhan minä tajuan lähteä. Aika rumasti kuvaili meikäläistä..

Tarjoilija, kenen kanssa olin jo hetken jutellut niitä näitä, hyssytteli ja sanoi ”älä älä, hän osaa espanjaa”

Pahoittelin espanjaksi etten tiennyt olevani varatulla paikalla. Saatiin aikaiseksi hyvä keskustelu aiheesta miten turismi pilaa alkuperäisasukkaiden elinolosuhteet. Ja tuo rahaa seudulle, vanha kunnon kaksipiippuinen juttu.

Vaikka air bnb:n halvemmat hinnat houkuttelisi, majoitun hotelleissa enkä tue yksityismajoitusta, mikä on ilmeisesti suurin syy vuokrien holtittomalle nousulle. Matkustakaamme vastuullisesti.