memento mori

Piraijaa pyysin, piraijaa söin.

Tarjoiltiin porkkanakäärmeen kera.

Olin pari yötä viidakossa telttailemassa. Yksityinen reissu venekuskin ja oppaan kanssa.

Ohjelmaa oli riittävästi. Patikointia, melontaa ja veneretkiä päivänvalossa ja pimeässä. Opas oli paikallinen luonnon ystävä, koulutettu ammattilainen. Huikea määrä tietoa ja hämmästyttäviä faktoja. Luonnontuntemus teki vaikutuksen.

Näin käärmeitä, opossumin, kaimaanin, hämähäkkejä, sammakoita, isoja perhosia, sähköankeriaan, oravia, rotan, pinkin delfiinin, satoja apinoita ja lintuja. Kuulin mölyapinan, nyt ymmärrän nimen. Sain kaksi ampiaisenpistoa ja satoja hyttysenpistoja. Kasveja ja hyönteisiä näkyi lukematon määrä.

Ruokaa ei ollut paljoa mukana, kävimme paikallisissa kylissä syömässä isommat ateriat ja samalla tutustumassa paikkoihin ja elämänmenoon. Kyllä meillä kiireisillä ja stressaantuneilla länkkäreillä olisi paljon opittavaa näiltä hyväntuulisilta viidakkoihmisiltä.

Ensimmäinen päivä takana, neljä jäljellä.

Terrrvetuloa makumatkalle maailman yrjöttävimpiin keittiöihin! Matovarras oli suorastaan herkullinen, ja yllättävän helppo syödä.

Tuli käytyä syvällä viidakossa, kolmen tunnin venematka kaupungista. Ei ollut naapureitakaan lähistöllä. Mielenkiintoinen ja avartava kokemus! Kaksi seremoniaa miellyttävän shamaaniperheen vieraana. Tulen taatusti uudestaan.

Iquitos. Amazonía, Perú.

Maailman isoin kaupunki ilman tieyhteyttä. Lentäen tulin, vaihtoehtona olisi ollut bussi+bussi+jokilaiva=ainakin 7 päivää. Ei sopinut tämän hetkiseen suunnitelmaan.

Onhan se huikean siisti tunne, kun astut lentokoneesta ulos ja kuuma, kostea viidakkoilmasto iskee vasten kasvoja! Andit viileine, raikkaine ilmoineen korkeuksissa on nyt taaksejäänyttä elämää. Hiki lentää, lämpöä on koko ajan 25-33. Ilmankosteus noin 100%.

Huomenna on jälleen jotain aivan uutta tiedossa. Aamupalan jälkeen venekyyti viidakkoon, oikeasti syrjäiseen paikkaan. Hengailen siellä poppamiehen vieraana kolmen päivän ajan, vähän ehkä jännittää.

Reipas aamukävely ylös Sacsayhuamán inkalinnoitukseen. Hyväksi havaittu käytäntö, eli opas palkataan vasta paikanpäällä.

Paikka on ollut sekä linnoitus, että seremoniakeskus. Kivet on järjettömän isoja, suurin painaa 120 tonnia. Sovitettu millintarkasti toisiinsa.

Olen tässä ihmetellyt kymmeniä sateenkaarilippuja ympäri kaupunkia. Ensin luulin nähneeni muutaman sateenkaariklubin. Sitten arvelin menossa olevan pride-viikko, koska lippuja on niin paljon. Mietin kyllä, etten tiennyt Perun olevan tunnettu suvaitsevaisuudesta.

Eilen sitten selvisi, ettei se olekaan mikään pridelippu, vaan Inkavaltakunnan eli Cuscon lippu. Toki erojakin on, Inkoilla on yksi väri enemmän ja keskellä aurinko. Kulttuurista omimista?

Heräsin 4 aikaan, puoli 5 olin jo bussipysäkillä. Ensimmäisenä tietenkin. Seuraavana pysäkille tuli paikallinen opas myymään itseään. Aloimme sorvata hintaa kohdilleen, arvelin reissun olevan antoisampi opastettuna kuin itsekseni haahuillen. Ja niin tottavie olikin! Kolmetuntisen kierroksen aikana ei juuri hiljaista hetkeä ollut. Herra oli toiminut yli kymmenen vuotta oppaana, osasi vastata kaikkeen mitä keksin kysyä. Tietämykseni Inkoista on kasvanut päivän aikana hurjasti. Myös kiinnostus heräsi, täytyy pari muutakin kohdetta tutkia ennenkuin alan pätemään.

Bussimatka ylös vuorelle aamuhämärässä oli jo sinänsä elämys. Olimme ensimmäisinä portilla, ennen aukeamista. Sain kulkea ensimmäisenä tyhjään, usvaiseen rauniokaupunkiin päivän sarastaessa. Huikeimpia kokemuksia ikinä, ei ole sanoja. Ei pääse kuvissa oikeuksiinsa.

Machu Picchu oli noin 700 asukkaan kaupunki. Inkojen valtakunnan aikaan Cusco oli vallan ja sotilaallisen voiman keskus, MP taas Inkojen ”yliopisto”. Täällä asui älymystöä; filosofeja, tähtitieteilijöitä, arkkitehtejä, kasvitieteilijöitä, guruja. Väittävät, että vuoren ympäristössä on jopa 11 mikroilmastoa. ”Terassit” mitä kaupungista löytyy paljon, olivat pääasiassa kokeellista viljelyä varten. Tarinan mukaan peruna olisi jalostettu nykymuotoonsa täällä.

MP toimi myös ”lomakeskuksena”, Inkakuningas tuotiin tänne aika ajoin kantotuolilla chillaamaan. Ei ihme, kyllä näissä maisemissa mieli ja sielu lepää!

Lopuksi 2 tunnin patikka takaisin kylään sateisessa viidakossa kiviportaita pitkin. Täydellinen päivä.

Kun nyt näillä nurkilla pyörin, pitäähän se käydä tämäkin ihme katsomassa. Cuscosta parin tunnin bussimatka rautatieasemalle, toinen mokoma junalla aivan käsittämättömissä maisemissa Aguas Calientesiin.

Helousöör kuuluu jokapuolelta, kaikenlaista paskaa yritetään kaupata jatkuvasti. Krääsää, opasta, hierontaa, majoitusta. Joka ravintolan edustalla melkein revitään sisälle. Ahdistaa ja ärsyttää. Jotenkuten olen onnistunut olemaan kohtelias riivaajille. Tämä on takuulla tän reissun viimeinen turistirysä, ei ole mun juttu. Kyllä onni ja autuus on siellä missä tapaa ainoastaan reppureissaajia!

Huomenna kello soi 0430, ekalla bussilla ylös itse Machu Picchuun. Jospa auringonnousu pelipaikoilla löysäis vähän vannetta pään ympärillä.

Inkojen valtakunnan pääkaupunki.