memento mori

Paljon muuta ei tänään 400 kilometrin matkalla näkynyt.

Aamu alkoi rajan ylityksellä Argentiinaan. Onhan se tämäkin puoli Patagoniasta nähtävä. Toistaiseksi pampaa eli preeriaa silmänkantamattomiin.

Mahtavat uudenvuoden juhlat täällä pikkukylässä, keskellä ei mitään.

Carretera Austral näyttää olevan suosittu pyöräilyreitti, olen ohittanut kymmeniä pyöräilijöitä.

Eilen en ehtinyt ajaa montaa kilometriä, kun tien varressa liftasi pyöräilijä. Pysähdyin, vaikka ajattelin ettei suzukin kyytiin ainakaan pyörä sovi mitenkään.

Pyöräilijä oli ollut edellisen yön samassa kylässä, ja korjauttanut hajonneen menopelinsä paikallisella kyläsepällä. Pääsi muutaman kilometrin, ja oli liftannut jo 3 tuntia. Seuraavassa kylässä olisi pätevä alan liike, matkaa 120 kilometriä eikä huvittaisi taluttaa pyörää sinne asti. Ymmärrettävää. No, tsygä palasiksi ja jollain ilveellä se saatiin mahtumaan takapenkille.

Kaveri oli jenkki, samanikäinen kuin minä. Seikkaillut joka mantereella, viimeisin duuni melontaopas Alaskassa. Oli yllättävän mukavaa saada juttuseuraa muutamaksi tunniksi viikkojen yksin ajamisen jälkeen.

Jätin liftarin kyydistä, ja meinasin jatkaa matkaa. Kysyi jäänkö syömään hänen, ja venäläisen pyöräilijäkaverinsa kanssa. Olivat polkeneet pari viikkoa samaa matkaa, kunnes hajonneen etuvanteen myötä jenkki jäi yksin. Lihakaupan kautta joen rantaan leiriytymään, olihan mielenkiintoiset keskustelut viinipullojen äärellä.

Marmoriluolia ihmettelemään.

On täällä vaan upeeta. Mikä roadtrip! Eikä vielä edes puolessa välissä.

Sateiselta rannikolta aurinkoiseen vuoristoon.