memento mori

Tuli käytyä syvällä viidakossa, kolmen tunnin venematka kaupungista. Ei ollut naapureitakaan lähistöllä. Mielenkiintoinen ja avartava kokemus! Kaksi seremoniaa miellyttävän shamaaniperheen vieraana. Tulen taatusti uudestaan.

Iquitos. Amazonía, Perú.

Maailman isoin kaupunki ilman tieyhteyttä. Lentäen tulin, vaihtoehtona olisi ollut bussi+bussi+jokilaiva=ainakin 7 päivää. Ei sopinut tämän hetkiseen suunnitelmaan.

Onhan se huikean siisti tunne, kun astut lentokoneesta ulos ja kuuma, kostea viidakkoilmasto iskee vasten kasvoja! Andit viileine, raikkaine ilmoineen korkeuksissa on nyt taaksejäänyttä elämää. Hiki lentää, lämpöä on koko ajan 25-33. Ilmankosteus noin 100%.

Huomenna on jälleen jotain aivan uutta tiedossa. Aamupalan jälkeen venekyyti viidakkoon, oikeasti syrjäiseen paikkaan. Hengailen siellä poppamiehen vieraana kolmen päivän ajan, vähän ehkä jännittää.

Reipas aamukävely ylös Sacsayhuamán inkalinnoitukseen. Hyväksi havaittu käytäntö, eli opas palkataan vasta paikanpäällä.

Paikka on ollut sekä linnoitus, että seremoniakeskus. Kivet on järjettömän isoja, suurin painaa 120 tonnia. Sovitettu millintarkasti toisiinsa.

Olen tässä ihmetellyt kymmeniä sateenkaarilippuja ympäri kaupunkia. Ensin luulin nähneeni muutaman sateenkaariklubin. Sitten arvelin menossa olevan pride-viikko, koska lippuja on niin paljon. Mietin kyllä, etten tiennyt Perun olevan tunnettu suvaitsevaisuudesta.

Eilen sitten selvisi, ettei se olekaan mikään pridelippu, vaan Inkavaltakunnan eli Cuscon lippu. Toki erojakin on, Inkoilla on yksi väri enemmän ja keskellä aurinko. Kulttuurista omimista?

Heräsin 4 aikaan, puoli 5 olin jo bussipysäkillä. Ensimmäisenä tietenkin. Seuraavana pysäkille tuli paikallinen opas myymään itseään. Aloimme sorvata hintaa kohdilleen, arvelin reissun olevan antoisampi opastettuna kuin itsekseni haahuillen. Ja niin tottavie olikin! Kolmetuntisen kierroksen aikana ei juuri hiljaista hetkeä ollut. Herra oli toiminut yli kymmenen vuotta oppaana, osasi vastata kaikkeen mitä keksin kysyä. Tietämykseni Inkoista on kasvanut päivän aikana hurjasti. Myös kiinnostus heräsi, täytyy pari muutakin kohdetta tutkia ennenkuin alan pätemään.

Bussimatka ylös vuorelle aamuhämärässä oli jo sinänsä elämys. Olimme ensimmäisinä portilla, ennen aukeamista. Sain kulkea ensimmäisenä tyhjään, usvaiseen rauniokaupunkiin päivän sarastaessa. Huikeimpia kokemuksia ikinä, ei ole sanoja. Ei pääse kuvissa oikeuksiinsa.

Machu Picchu oli noin 700 asukkaan kaupunki. Inkojen valtakunnan aikaan Cusco oli vallan ja sotilaallisen voiman keskus, MP taas Inkojen ”yliopisto”. Täällä asui älymystöä; filosofeja, tähtitieteilijöitä, arkkitehtejä, kasvitieteilijöitä, guruja. Väittävät, että vuoren ympäristössä on jopa 11 mikroilmastoa. ”Terassit” mitä kaupungista löytyy paljon, olivat pääasiassa kokeellista viljelyä varten. Tarinan mukaan peruna olisi jalostettu nykymuotoonsa täällä.

MP toimi myös ”lomakeskuksena”, Inkakuningas tuotiin tänne aika ajoin kantotuolilla chillaamaan. Ei ihme, kyllä näissä maisemissa mieli ja sielu lepää!

Lopuksi 2 tunnin patikka takaisin kylään sateisessa viidakossa kiviportaita pitkin. Täydellinen päivä.

Kun nyt näillä nurkilla pyörin, pitäähän se käydä tämäkin ihme katsomassa. Cuscosta parin tunnin bussimatka rautatieasemalle, toinen mokoma junalla aivan käsittämättömissä maisemissa Aguas Calientesiin.

Helousöör kuuluu jokapuolelta, kaikenlaista paskaa yritetään kaupata jatkuvasti. Krääsää, opasta, hierontaa, majoitusta. Joka ravintolan edustalla melkein revitään sisälle. Ahdistaa ja ärsyttää. Jotenkuten olen onnistunut olemaan kohtelias riivaajille. Tämä on takuulla tän reissun viimeinen turistirysä, ei ole mun juttu. Kyllä onni ja autuus on siellä missä tapaa ainoastaan reppureissaajia!

Huomenna kello soi 0430, ekalla bussilla ylös itse Machu Picchuun. Jospa auringonnousu pelipaikoilla löysäis vähän vannetta pään ympärillä.

Inkojen valtakunnan pääkaupunki.

Heräsin hiukan hämmentyneenä bussissa, sisään rynni lauma tullimiehiä. Kohta huudettiin poliisia ja pari matkustajaa vietiin jonnekin. Ulkomaalaiset ei selvästikään ole viranomaisten mielenkiinnon kohteena. Muilta kysyttiin paperit, minua tervehdittiin kohteliaasti.

Pääsin sentään pihalle jaloittelemaan, toinen matkustaja tiesi kertoa että etsivät laitonta tavaraa. Ei pelkästään huumeita, myös elektroniikkaa, kultaa yms. Ollaan keskellä Perua, ei lähelläkään rajaa. Aika tovi ollaan jo jumitettu checkpointilla. Jännä nähdä milloin matka jatkuu.

Onneksi ei ole kiire minnekään.

Bolivia on tältä erää käyty. Ei ollut oikein mitään odotuksia maan suhteen. Ruoka, ihmiset ja värikkyys yllättivät positiivisesti. Olisin viihtynyt pidempäänkin, paljon jäi näkemättä.

Nyt Juliacassa, Perussa. Yhden yön pysähdys vailla mitään käsitystä minne tulin. Maan köyhin alue ja huumesalakuljettajien keskus, jonkun lähteen mukaan jopa 60% asukkaista liittyy jollain tapaa laittomiin bisneksiin.

Kaksi ensimmäistä taksikuskia eivät tienneet missä hotellini sijaitsee, kolmas suostui ottamaan kyytiin sillä ehdolla että navigoidaan mun puhelimen avulla. Aivan keskustassa ollaan. Aloin lueskelemaan mitä täällä olisi nähtävää tai tekemistä. Paras ratkaisu on ilmeisesti pysyä hotellissa..

64 kilometrin tienpätkä, vaatinut tuhansia ihmishenkiä. 2007 valmistui uusi tie, jolloin tämä jäi turisteille pyöräilybaanaksi. Siitä lähtien on kuollut 50 turistia, viimeisin 5 kuukautta sitten. Oli englanninmutka, italianmutka ja ranskanmutka. Nimetty siinä kohtaa kuolleen turistin kansalaisuuden mukaan. Ei ollut suomimutkaa, eikä tullut ainakaan minun toimesta.

Meidän reitin pituus oli 53 kilometriä. Lumihuippujen välistä aloitettiin, päädyttiin kuumaan viidakkoon.

Nousumetrejä noin 2, laskumetrejä 3500. Kaiteita ei juuri näkynyt. Tie oli pahimmillaan alle 3 metriä leveä, pudotusta satoja metrejä jos pikkusen lipsahtaa. Todellakin tunsi elävänsä kun paineli mäkeä alas!

Kovin paljoa ei ehtinyt matkalla kuvaamaan. Puolessa välissä oli tarjolla vaijeriliuku rotkon ylitse, hetken pähkäilyn jälkeen päätin kokeilla. I came in like a wrecking ball!

Köysirata eli kaapelivaunurata. Kerrassaan nerokas tapa järjestää joukkoliikenne vuoristoisessa kaupungissa. Kyseessä ei ole mikään turistipyydys joka vie ainoastaan näköalapaikalle. Linjoja on 11, eri puolille kaupunkia pääsee kulkemaan oikein näppärästi! Vauhti ei päätä huimaa, mutta eipä ole ruuhkiakaan. Monesti taksia nopeampi vaihtoehto.