Lähes joka ilta löydän itseni kylän baarista, yleensä kirkkoaukiolta tai sen lähistöltä. Jostain syystä majoitus- ja ravitsemusliiketoiminta on keskittynyt niiden ympärille. Edelleen, oletan että näin on ollut keskiajalta lähtien. Aina löytyy viiniä ja yösija väsyneelle matkamiehelle. Kirkot. Unohdetaan jumalat, ja mietitään sitä insinööriosaamista, logistiikkaa, kädentaitoja ja työvoiman määrää mitä kaikenmaailman tornit, muurit ja katedraalit onJatka lukemista ”Herran huoneet”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Pyreneet
Tämä päivä meni melko lailla ratin takana. Suunnittelematonta, leppoisaa harhailua maisemareiteillä. Ruska se on täälläkin. Satuin ajamaan kansallispuiston ohitse, ja keksin heittää pienen kävelylenkin ajamisen vastapainoksi. Jo kauan ennen puistoa tien varressa oli vartijan koppi, ja käsky pysähtyä. Siinä piti selvittää suunnitelmat vartijalle. Kyseli varusteista, ja tiedänkö mitä olen tekemässä. Neuvoi mukavan reitin ja antoiJatka lukemista ”Pyreneet”
Deltebre
Tsygäilypäivä Ebro-joen suistossa. Maastonmuodoista ei tietoakaan, 45 kilsaa meni että heilahti. Saattoi olla sähköpyörä.
Montserrat
Aja sitä Pumaa
Ohikiitävän hetken mietin josko vuokraisin sähköauton. Nopeasti tulin siihen tulokseen, etten halua pilata roadtrippiä latauspelleilyä opetellen. Vanhassa vara parempi.
Landelle
Niin mukava tunnelma kun Barcelonan hulinassa onkin, nyt on aika karistaa kaupungin pölyt jaloista ja lähteä tutustumaan Katalonian maaseutuun.
Selfie
yli sadan vuoden takaa. Pablo Picasso, self portrait, 1900. Onko tässä maailman ensimmäinen duck face pose?
Muukalaisvihaa
Aina aika ajoin voi lukea mediasta, miten paikalliset osoittavat mieltään turismia vastaan Espanjassa. Se on täysin ymmärrettävää, turismiin liittyy ikäviä, paikallisten elämään negatiivisesti vaikuttavia lieveilmiöitä. Minäkin sain huomata tämän turismiin kyllästymisen syödessäni lounasta. Olin ravintolassa, hieman keskustasta syrjässä, ei niin-turistialueella. Ravintola oli pieni, jokunen pöytä sisällä ja 4 ulkona. Terassille tuli suunnilleen ikäiseni paikallinen neito,Jatka lukemista ”Muukalaisvihaa”
Suuruudenhulluuden ilmentymä
Keskellä kaupunkia