Oli jo reissuun lähtiessä ajatuksena hommata prätkä jahka pääsen Chileen. Sen verran selvitin etukäteen, että täällä gringon on helpoin hankkia ja vakuuttaa kulkupeli. Mielikuvissani jo viiletin menemään pitkin vuoria, viidakoita ja pampaa vapaana kuin taivaan lintu. Siitä blogin nimikin, vaikka en todellakaan ole kommari kuten Che.
No, laivamatkalla Uruguayhin alkoi mieli muuttua. Lähes joka aterialla laivan ravintolassa sai jakaa pöydän muiden risteilijöiden kanssa. Suurin osa matkustajista oli Argentiinalaisia, joten heidän kanssaan useimmiten söin. Tottakai kaikkia kiinnosti minne olen matkalla. Kun kerroin suunnitelmistani, lähes joka kerta sain palautetta kuinka vaarallinen ja huono ideani on. Ainakin viiteen eri otteeseen sanottiin suoraan, että 100 prosentin varmuudella tulen ryöstetyksi. Siinä saattaa henkikin mennä. Tämä siis yksin ajaessa.
Joku tiesi kertoa, että juuri tästä syystä on somessa ryhmiä, missä suunnitellaan ja sovitaan porukalla ajamista paikasta toiseen. Kuulemma ainoa turvallinen ja järkevä tapa länkkärin liikkua täälläpäin moottoripyörällä, porukassa.
En tullut tänme ajelemaan letkassa, saati perustamaan some-tilejä. Jotain muuta on keksittävä. Huomenna on tapaaminen erilaisia kulkineita välittävän lafkan toimistolla. Toivottavasti jotain löytyy, fiksuna olen huippusesonkina ilman etukäteisvarauksia liikenteessä. Osa seikkailua.
memento mori 