Napapiiristä etelään. Pari viikkoa kynnetty valtamerta, huomenna suoritan maihinnousun. Monessakin mielessä jalat takaisin maanpinnalle.
Onhan tämä valtameriristeily ollut aikamoinen kokemus, ensimmäinen tämän tason loma meikäläiselle. Palvelu on ensiluokkaista, hyvin koulutettua, nöyrää palvelusväkeä on riittävästi. Sama missä laivan viidestätoista baarissa istuu, pöydästä ei tarvitse nousta. Kaikkialla siivotaan koko ajan, hyttikin kaksi kertaa päivässä. Aamulla sänky pedataan, illalla avataan. Herroitellaan, ja jos sattuu olemaan henkilökuntaa lähellä kun kulkee ovesta, se luonnollisesti kiirehditään avaamaan.
En olisi ikinä raaskinut ostaa ylellisintä parvekehyttiä parempine palveluineen jos olisi muuta tarjolla. Onnekseni olin niin myöhään liikkeellä, että halvemmat hytit oli jo myyty ja parveke oli minulle pakollinen. Muille on määrätty ruokailuajat a la carteen, itse saan valita. Toki molemmat buffat on vapaasti käytössä kaikille. Alemmilla kansilla on pahimpina päivinä ollut varmasti tuhansia ihmisiä tappelemassa aurinkotuoleista, onneks meikäläisen lippuun kuulu top exclusive aurinkokansi mihin ei halvemmista hyteistä ole asiaa. Väkeä siellä on muutamia kymmeniä kerrallaan, kaikille on hyvin tilaa. Ilmainen 24h huonepalvelu kuuluu myös hintaan. Ja ensimmäisenä laivasta poistuminen, jopa ennen liikuntarajoitteisia.
Tylsää hetkeä ei ole ollut. Baarien ja aurinkokansien lisäksi löytyy mm. iso teatteri, casino, leffateatteri, punttisali, spa, f1 simulaattori, koris- ja jalkapallokenttä, 3 uima-allasta ja 11 poreallasta. Kymmeniä kauppoja. Muusikoita esiintyy siellätäällä koko ajan. On ohjattua liikuntaa, tietovisaa, pingisturnausta ja bileiltoja. Solotravellereille tapaamisia, kapteenin kans selfien ottoa.
Ylivoimaisesti parasta on silti ollut istua omassa rauhassa parvekkeella ja tuijotella merta uppoutuen ajatuksiin. Todella terapeuttista. Ehkä musta tulee isona merimies.



