Lähes joka ilta löydän itseni kylän baarista, yleensä kirkkoaukiolta tai sen lähistöltä. Jostain syystä majoitus- ja ravitsemusliiketoiminta on keskittynyt niiden ympärille. Edelleen, oletan että näin on ollut keskiajalta lähtien. Aina löytyy viiniä ja yösija väsyneelle matkamiehelle.
Kirkot. Unohdetaan jumalat, ja mietitään sitä insinööriosaamista, logistiikkaa, kädentaitoja ja työvoiman määrää mitä kaikenmaailman tornit, muurit ja katedraalit on vaatineet kukoistaakseen keskiajalla. Vaikuttavaa, kerta kaikkiaan.
Rakennuttajalla lienee ollut rajattomat resurssit. Entä jos ne kaikki olisi käytetty ”paremmin” kuin temppelin tekoon?